Siirry pääsisältöön

Metsissä tuhoja aiheuttavat erilaiset eliöt, kuten esimerkiksi nisäkkäät, hyönteiset ja sienet. Metsätuhoja aiheuttavat myös erilaiset luonnonilmiöt, kuten tuuli, lumi tai tulipalot. 

Ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpötilan kohoamisen ja ääri-ilmiöiden esiintymisen ennustetaan lisäävän monien metsätuhojen esiintymisen todennäköisyyttä. 

Metsätuhotilanteissa laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa metsänomistajaa ja metsäammattilaista tiettyihin toimenpiteisiin. Esimerkiksi tuhojen aiheuttamista hakkuista tulee tehdä metsänkäyttöilmoitus. Suomen metsäkeskus seuraa tuhojen laajuutta näiden ilmoitusten perusteella. Lue lisää metsätuholain velvoitteista.

Hyönteistuhot

Kaarnakuoriaiset 

Kaarnakuoriaiset ovat pieniä, muutaman millimetrin mittaisia kovakuoriaisia, joilla on lyhyet, nuijapäiset tuntosarvet. Kaarnakuoriaisten toukat ovat valkoisia ja jalattomia. Maastossa ne voi tunnistaa helpoiten puunkuoreen syntyvien syömäkuvioiden perusteella. Kaarnakuoriaiset parveilevat keväällä ja alkukesällä, jolloin ne iskeytyvät sopiviin lisääntymiskohteisiin. Kaarnakuoriaislajeja on Suomessa useita kymmeniä, ja siitä joukosta löytyvät myös merkittävimmät metsätuhohyönteiset - kirjanpainajat ja ytimennävertäjät. 

Kaarnakuoriaistuhojen leviämistä torjutaan kuljettamalla kaadettu puutavara sekä tuulen kaatamat puut ajoissa pois metsistä. Kuorellinen mäntypuutavara on kuljetettava Etelä-Suomessa pois kesäkuun loppuun mennessä ja kuusipuutavara heinäkuun alkupuolella. Pohjois-Suomessa vastaavat ajankohdat ovat kaksi viikkoa myöhäisemmät.  

Kirjanpainaja 

Kirjanpainaja on noin 5 millimetrin pituinen tummanruskea kuusella elävä kaarnakuoriainen. Ne lisääntyvät etupäässä tuulen kaatamissa puissa, kuusipinoissa sekä heikkokuntoisissa pystypuissa. Runsaana esiintyessään kirjapainajat voivat käydä myös elävien puiden kimppuun. Kirjanpainajan iskeytymisen tunnistaa kuorella olevista sisäänmenorei'istä, joiden ympärillä on ruskeaa purua. Kirjanpainajat syövät kuusen nilakerrosta ja katkaisevat nestevirtaukset puun rungolla, jolloin kuusi kuivaa pystyyn melko nopeasti. 

Kirjanpainajien iskeytymiselle otollisia kohteita ovat varttuneet kuusikot alueilla, joilla kuoriaisten kanta on runsas, ja joiden läheisyydessä on ollut myrskytuhoja tai aiempia kirjanpainajatuhoja. Kirjanpainajia kiinnostavat myös kuusikot avoimien ja aurinkoisten alueiden reunassa. 

Kuusentähtikirjaaja

Kuusentähtikirjaaja on noin kahden millimetrin pituinen punaruskea kaarnakuoriainen. Se on yleisin kaarnakuoriaislajimme, joka iskeytyy kuusiin ohuen kuoren alueelle. Tähtikirjaaja kuivattaa kuusen latvasta alaspäin. Suuri kuusi voi säilyä kuivalatvaisena elossa jopa vuosia.  Rungon alaosaan voi tulla myös seurannaistuholaisena kirjanpainajia sekä muita kaarnakuoriaisia, jolloin kuusi kuolee nopeasti.

Tähtikirjaaja iskeytyy yleensä heikentyneisiin puihin. Kannan ollessa suuri, hyönteiset iskeytyvät myös lähellä oleviin terveisiin puihin.

Tuhoja voidaan vähentää välttämällä harvennushakkuita parveiluaikana sekä kuusen viljelyä liian kuiville kasvupaikoille. Tähtikirjaajatuhot ovat yleisiä voimakkaasti käsitellyissä kasvatusmetsissä uudistushakkuisiin rajatuvissa kuusikoissa, koska valosokista kärsivät kuuset houkuttelevat kirjaajia puihin.  

Tähtikirjaaja voi lisääntyä keväällä alkavan parveiluajan jälkeen myös talvella kaadetuissa lumen alta tuoreena paljastuvissa latvuksissa, joten voimakkaiden kasvatushakkuita tulee välttää myös talviaikana. Jos kasvatushakkuissa poistetaan kerralla yli 40 prosenttia puustosta, tuhoriski kasvaa selvästi. Tähtikirjaaja on ilmeisesti parveillut viime vuosien lämpiminä kesinä myös tavanomaista myöhemmin.

Aitomonikirjaaja

Aitomonikirjaaja on noin kolmen millimetrin pituinen musta kaarnakuoriainen. Aitomonikirjaaja pystyy iskeytymään myös täysin terveisiin puihin koko rungon alueella. Aitomonikirjaaja pystyy elämään myös oksien kuorissa. Yleensä puu alkaa kuitenkin kuivua latvasta alaspäin. Aitomonikirjaajan kuivattamassa puussa kuori säilyy irtoamattomana pitkään.

Aitomonikirjaaja parveilee yleensä heinä-elokuun vaihteessa, mutta parveiluaika ei ole säännöllinen. Aitomonikirja talvehtii pääosin toukkana tai koteloituneena.  Aikuiset yksilöt siirtyvät puun kuoltua lähipuihin.

Tuhoja voidaan vähentää poistamalla metsästä puut, joiden kaarnan alta löytyy vielä aitomonikirjaajan toukkia.

Ytimennävertäjät 

Kaarnakuoriaisista ytimennävertäjät, pystynävertäjä ja vaakanävertäjä, ovat pahimpia mäntyjen tuholaisia Suomessa. Ne aiheuttavat kasvutappioita katkomalla mäntyjen latvakasvaimia. Puiden latvat harsuuntuvat ja voivat kokonaan kuivua tuhojen jatkuessa vuodesta toiseen. Vaakanävertäjä levittää myös sinistäjäsientä puutavaraan. 

Mäntypistiäiset 

Mäntypistiäisiä on useita lajeja, mutta niistä varsinaisia tuholaisia ovat ruskomäntypistiäinen ja pilkkumäntypistiäinen. Mäntypistiäisille ovat tyypillisiä voimakkaat kannanvaihtelut, joukkoesiintymien aikana tuhoalueet voivat olla kymmeniä, jopa satoja tuhansia hehtaareja. Ruskomäntypistiäisen torjuntaan on käytettävissä biologisen torjunnan keinona monisärmiövirus, joka yleensä loisten lisääntymisen ohella luontaisesti romahduttaa pistiäiskannan ilman varsinaisia torjuntatoimiakin. Hakkuut ja taimikonhoitotyöt kannattaa tuhoalueilla tehdä vasta joukkoesiintymän loputtua.

Ruskomäntypistiäistä pidetään Suomessa joukkoesiintymien yleisyyden ja laaja-alaisuuden vuoksi merkittävimpänä männyn neulastuholaisena. Tuhoja on esiintynyt 5-6 vuoden välein ja maakunnallisia suurtuhoja 20–30 vuoden välein. Toukat syövät kesäkuussa männyn edellisen vuoden ja sitä vanhemmat neulaset. Syönti aiheuttaa kasvutappioita, mutta puut yleensä toipuvat syönnistä hyvin.  

Pilkkumäntypistiäisen joukkoesiintymät kestävät yleensä 1-3 vuotta ja ovat laajuudeltaan muutamia satoja, harvemmin tuhansia hehtaareita. Toukat syövät kesäkuun lopulta syyskuun puoliväliin männyn kaikkia neulaskertoja ja tuhot ovat vakavia, etenkin jos syöntiä esiintyy kahtena vuotena peräkkäin. Tällöin puita voi kuolla runsaasti. 

Tukkimiehentäi 

Tukkimiehentäi on reilun senttimetrin mittainen tumma, pitkäkärsäinen kovakuoriainen, jonka peitinsiivissä on kellertäviä poikkijuovia. Tukkimiehentäi nakertaa nuorten havupuuntaimien kuoreen epämääräisen muotoisia laikkuja paljastaen puuaineen. Syönnin ulottuminen taimen ympäri aiheuttaa taimen kuoleman. Lajia tavataan Pohjois-Suomea myöten. Tuhoja voi torjua taimitarhalla tehtävällä kemiallisella tai mekaanisella torjuntakäsittelyllä sekä istuttamalla taimet muokkauksella paljastettuun kivennäismaahan. 

Sienitaudit

Sienistä merkittävimpiä metsätuhoja aiheuttavat lahottajasienet, etenkin juurikäävät. Juurikääpien aiheuttamat vuotuiset menetykset ovat Suomessa vähintäänkin kymmeniä miljoonia euroja. Myös muun muassa tervasroso ja monet ruoste- ja karistesienet aiheuttavat eriasteisia tuhoja vuosittain. 

Juurikäävät 

Suomessa esiintyy kaksi lajia juurikääpiä: kuusen lahottajaksi erikoistunut kuusenjuurikääpä ja pääasiassa mäntyjen juuristoa lahottava männynjuurikääpä. Nimistään huolimatta nämä juurikäävät tarttuvat myös muihin puulajeihin. Kuusen ohella kuusenjuurikääpä on myös lehtikuusen lahottaja. Männynjuurikääpä vaivaa nimenomaan männiköitä aiheuttaen tyvitervastautia, mutta se saattaa olla pääasiallinen lahottaja myös kuusikoissa ja lehtikuusikoissa.  Juurikääpäsienet leviävät kahdella eri tavalla: ilmavirtausten mukana kulkeutuvina itiöinä ja puuaineessa kasvavana sienirihmastona. Kesähakkuissa valtaosa juurikäävän itiötartunnoista voidaan torjua käsittelemällä kantojen kaatopinnat hakkuun yhteydessä torjunta-aineella. Laki metsätuhojen torjunnasta säätää juurikäävän torjunnan pakolliseksi havupuuvaltaisissa metsissä tehtävissä hakkuissa eteläisessä ja keskisessä Suomessa toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana. Lue lisää juurikäävän torjunnasta.

Männynversosurma 

Surmakkasienen aiheuttama versosurma on pääasiassa männyn tauti, mutta sitä tavataan myös kuusella sekä useilla muilla havupuulajeilla. Sienelle edullisilla kylmillä ja kosteilla kasvupaikoilla tautia voi esiintyä vuodesta toiseen. Epidemiat lähtevät liikkeelle kylminä ja sateisina kasvukausina. Epidemiavuosina versosurma voi aiheuttaa suuria kasvutappioita, metsiköiden vajaatuottoisuutta ja pahimmillaan kokonaisten metsiköiden tuhoutumista. Versosurman torjunnassa olennaista on ennaltaehkäisy. Metsänviljelyssä on syytä käyttää paikallisia alkuperiä ja männiköiden harvennukset on syytä tehdä ajoissa, jotta latvuston ilmavuus säilyy. 

Tervasroso 

Tervasroso on eräs yleisimpiä männyn tauteja Suomessa. Tervasrosoa tavataan koko maassa. Tauti aiheuttaa laajoja, pitkänomaisia, tummia, pihkaisia koroja kaikenikäisten mäntyjen runkoon ja oksiin ja alentaa etenkin tukkipuun määrää ja laatua. Usein sieni tappaa puun latvan koron yläpuolelta ja toisinaan koko puun, jos koro esiintyy puun tyvellä.  

Siemenpuiksi ei saa jättää tervasrosoisia puita, koska alttius taudille on periytyvää. Siementen ja taimien alkuperä tulisi olla tiedossa, ettei uudistamiseen käytetä taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet puut on syytä poistaa taimikonhoidon ja harvennushakkuun yhteydessä leviämisen ehkäisemiseksi. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen.  

Nisäkästuhot

Hirvieläimet 

Suomessa eläviä hirvieläimiä ovat hirvi, valkohäntäkauris, metsäkauris, metsäpeura ja poro, joista merkittävintä vahinkoa metsissä aiheuttaa hirvi.  Hirvi aiheuttaa metsävahinkoja pääasiassa katkomalla puuntaimien latvakasvaimia, mutta myös oksien syönti ja varttuneiden puiden kuoren jälttäminen ravinnoksi voivat aiheuttaa vakavia tuhoja. Tyypillisin hirvivahinkokohde on 1–3 metrin mittainen taimikko, jonka valtapuulajina on mänty. Myös koivu ja haapa kelpaavat hyvin hirvelle. Metsä- ja valkohäntäkauriit vioittavat yleensä pienempiä taimia kuin hirvi. Ne voivat vikuuttaa mäntyä, kuusta ja lehtipuita. 

Vahinkojen estämisessä tärkeimpiä toimia ovat hirvieläinkantojen säätely metsästämällä, oikea-aikainen taimikonhoito, eläinten laidunnuksen ohjailu esimerkiksi nuolukivien sijoittelulla ja estotarvikkeiden sekä -aineiden käyttö. 

Jos hirvieläintuhojen laajuus ylittää korvauskynnyksen 170 euroa, voi Metsäkeskukselle tehdä riistavahinkoilmoituksen ja hakea korvausta. Koska korvausvarat tulevat hirvieläinten kaatolupamaksuista, ei lupavapaan metsäkauriin aiheuttamista tuhoista makseta korvauksia.

Myyrät 

Myyrät aiheuttavat taimikoille jopa täydellisiä tuhoja kannanvaihtelun huippuvuosina.  Taimissa syöntikohta paljastaa myyrälajin: latvaosaa silmuineen syö metsämyyrä, tyviosan kuorta peltomyyrä ja juuristoa vesimyyrä. Myyräkantojen kasvamista voidaan paikallisesti ehkäistä suosimalla myyrien vihollisia, kuten pöllöjä, sijoittamalla pönttöjä taimikoiden laitamille. Erikoiskohteilla, kuten metsitetyillä pelloilla on mahdollista käyttää mekaanisia taimisuojia, jotka estävät peltomyyrätuhon syntymisen. 

Muita tuholaisia 

Muista eläimistä vähäisiä, paikallisia tuhoja aiheuttavat muun muassa jänis ja metsäkanalinnut. Etenkin taimivaiheessa puut ovat alttiita myös useille sienten aiheuttamille taudeille. Ilmaston lämpenemisen myötä myös uusia potentiaalisia tuhonaiheuttajia voi metsiimme ilmestyä. Havununna, aasianrunkojäärä, punavyökariste ovat esimerkkejä metsätuhoja aiheuttavista tulokas- ja vieraslajeista, joita maassamme on jo tavattu.  

Kattavasti tietoa metsätuholaisista ja tarkempia lajikohtaisia tietoja löytyy Luonnonvarakeskuksen tuho-oppaasta.

Tuuli- ja myrskytuhot

Suomessa pahimmat tuulituhot ovat aiheuttaneet miljoonien puukuutiometrien kaatumisen. Esimerkiksi vuonna 2001 Pyry- ja Janika-myrskyt kaatoivat 7,3 miljoonaa kuutiometriä puuta ja vuoden 2010 Asta-, Lahja- ja Veera-myrskyjen sarja kaatoi noin 8,1 miljoonaa kuutiometriä puuta. 

Ilmastonmuutoksen myötä talvien lumettoman ja roudattoman ajan ennustetaan yleistyvän ja pitenevän, mikä kasvattaa puiden riskiä tulla tuulten kaatamaksi. Puhtaat iäkkäät kuusikot ovat herkimpiä tuulituhoille.  

Metsänhoidollisin keinoin ei voida täysin estää tuulituhoja. Metsikön tuulituhoriskiä voi kuitenkin pienentää tekemällä taimikonhoidot ja harvennukset ajoissa. Pitkään ylitiheänä kasvaneet metsiköt ovat erityisen alttiita harvennusten jälkeen. Mänty- ja koivusekoitus kuusikossa vähentävät tuulituhojen riskiä. Myös leimikoiden muotoilulla voidaan vaikuttaa tuulituhojen syntyyn. Avohakkuiden reuna-alueet ovat alttiita tuulituhoille. Kaistalehakkuissa voidaan asettaa kaistaleet vallitsevia tuulia vastaan kohtisuoraan.  

Jos laajoja tuhoja tapahtuu, on puiden korjaaminen syytä aloittaa välittömästi. Mikäli kaatuneita puita ei korjata ajoissa, sinistäjäsienet pilaavat puutavaran. Jälkiseurauksena lähimetsiin voi syntyä pahojakin hyönteistuhoja seuraavien vuosien aikana. 

Kun havaitset merkkejä tuhoista, arvioi omatoimisesti tuhon laajuutta. Ota yhteys metsäammattilaiseen, jos metsässäsi on myrskyn vastikään kaatamia tai vaurioittamia puita. 

Yksittäisiä tuulenkaatoja ei aina kannata korjata, sillä korjuukustannukset ovat monesti hyötyjä suuremmat. Kaatuneet puut ovat lisäksi arvokkaita metsän monimuotoisuuden kannalta. Kun vahingoittuneita puita on enemmän, seuraustuhojen riski kasvaa. 

Laissa metsätuhojen torjunnasta velvoitetaan metsänomistaja poistamaan metsästä myrskyn tai muun luonnontuhon vahingoittamat havupuut, joista voi levitä metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä. Velvollisuus syntyy, kun metsässä on vahingoittuneita kuusia enemmän kuin 10 tai vahingoittuneita mäntyjä enemmän kuin 20 kiintokuutiometriä hehtaaria kohti. Tällöin raja-arvot ylittävä määrä vahingoittuneista puista on poistettava laissa säädettyihin määräaikoihin mennessä

Myrskytuhometsien korjuu on vaarallisimpia metsätöitä. Myrskyn kaatamat puut kannattaa korjata hakkuukoneella, koska koneen käyttö vähentää työtapaturman riskiä huomattavasti. Moottorisahalla työskentely edellyttää hakkuun suorittajalta ammattitaitoa ja kokeneenkin ammattilaisen on terästettävä huomiokykyään ja harkittava hakkuuseen sopivin työtapa. Työturvallisuus on ehdottomasti pidettävä mielessä ja työtahti mukautettava työn vaarallisuuden mukaan. 

Myrskytuhopuiden korjuun linjojen päältä teettää linjan haltija, useimmiten paikallinen sähköyhtiö. Jos puunkaataja on muulloin hakatessaan epävarma linjan vierustan puiden kaadosta turvallisesti, on syytä pyytää johdon haltijalta ohjeita tai apua. Yleensä yhteydenotto paikalliseen sähkö- tai puhelinlaitokseen auttaa. Aina kun on olemassa vaara, että puu kaatuu sähkölinjalle, on otettava yhteys sähköyhtiöön.

Jos myrsky on kaatanut runsaasti puita ja niiden korjaaminen pois aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia, kannattaa selvittää alueen luonnonsuojelumahdollisuudet. METSO-ohjelmaan otetaan muun muassa runsaslahopuustoisia metsiä. 

Jos olet vakuuttanut metsäsi myrskytuhojen varalta, on heti tuhon toteamisen jälkeen syytä olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön. 

Lumituhot

Lumisateet ja pakkas- ja suojasään vaihtelut kasvattavat puihin lumikuormaa. Raskas märkä lumi taivuttaa puita, katkoo latvoja ja pahimmillaan kaataa kokonaisia puita. 

Ylitiheänä kasvaneet juuri harvennetut puustot ovat altteimpia lumituhoille. Voimakkaasti kapenevat harvassa kasvaneet puut kestävät lumen painon paremmin kuin teknisesti edullisemmat vähän kapenevat puut.  

Lumi voi vaurioittaa kaikkia puulajeja. Pitkään ylitiheänä kasvaneet juuri harvennetut männiköt ovat altteimpia lumituhoille. Kuusi on riippuvien oksiensa ansiosta kestävämpi lumen painoa vastaan kuin mänty. Vanhemmille puille lumi aiheuttaa latvamurtoja ja oksien tai rungon katkeamisia. Nuoret, ohutrunkoiset puut voivat taipua maahan lumen painamina. Lumituhoille alttiilla alueilla taimikonhoitotyöt ja harvennukset kannattaa tehdä riittävän ajoissa puiden riukuuntumisen estämiseksi.  

Metsäpalot

Suomessa metsäpalot ovat olleet viime vuosina pienialaisia. Maastopalon yleisin syttymissyy on ihmisten varomaton avotulen käsittely.  

Metsätöissä on metsäpalo- ja ruohikkopalovaroitusten aikaan noudatettava erityistä varovaisuutta.  Raivaussahasta tai kirveen osumisesta kiveen voi syntyä kipinä, joka voi sytyttää palon. Riski on sama myös koneellisissa metsätöissä. Kaivurin kauhan tai työkoneiden telojen ja ketjujen käytöstä voi syntyä kipinöitä.   

Metsissä tehtävien töiden paloriskiä voidaan ennustaa ja vähentää hyvällä suunnittelulla sekä välttämällä tiettyjä toimia syttymisherkillä alueilla.

Kasvupaikkatyypeistä paloherkkyys on suurin kuivahkojen, kuivien ja karukkokankaiden eri kehitysvaiheiden metsillä.  Muilla kasvupaikoilla paloherkkyyteen vaikuttavat puulaji ja metsikön koostumus. Runsas hakkuutähteen määrä lisää paloriskiä. Lisäksi heinittyneillä aloilla paloriski on aina vähäheinäistä aluetta suurempi.  

Ilmatieteen laitoksen laatiman  metsäpaloindeksin avulla saadaan ajankohtainen tieto maaston kuivuuden aiheuttamasta metsäpalovaarasta.    

Metsäpalon jälkeen on hyvä tarkistaa metsikön kunto ja varmistaa, onko alueella riittävästi metsälain tarkoittamaa kasvatuskelpoista puustoa. Jos alueella on tasaisesti jakautuneena kasvatuskelpoista puustoa metsälain vähimmäismäärän verran tai sitä enemmän, tuho ei edellytä puuston uudistamista. Jos tuhoalueella tehdään puunkorjuuta ja sen seurauksena syntyy yli 0,3 hehtaarin avoin alue, tai kasvatushakkuun jälkeinen lakiraja alittuu, seuraa hakkuusta samalla myös metsän uudistamisvelvoite.  

Lisätietoa Suomen metsien paloherkkyydestä ja palotorjunnasta löydät Luonnonvarakeskuksen julkaisusta.  

Metsänomistaja voi tarjota metsäpalon jälkeen kohdetta vapaaehtoiseen suojeluun. Metsäpaloalue tarjoaa elinympäristön palaneesta ja hiiltyneestä puusta riippuvaisille eliölajeille kuten sienille ja kovakuoriaisille.  Palaneen puun määrä on vähentynyt talousmetsissä, joten palaneet rungot ja kannot tulisi säilyttää metsätaloustoiminen yhteydessä. Yksittäinen palanut kanto voi tarjota elinympäristön vuosikausiksi uhanalaiselle palolajille. 

Tuhoihin varautuminen

Hyvä metsänhoito 

Metsänhoitotoimenpiteillä ei tuhoriskiä voi poistaa, mutta vahinkojen todennäköisyyteen ja laajuuteen voidaan niillä vaikuttaa.  Sekametsien suosiminen ja kullekin kasvupaikalle parhaiten soveltuvien puulajien käyttö, ajallaan tehdyt taimikonhoitotyöt, harvennukset ja uudistamiset pienentävät kaikkia tuhoriskejä. Kantokäsittely on tehokas tapa ehkäistä juurikäävän leviämistä sulan maan aikaisissa hakkuissa. Tuulituhojen osalta harvennusten sopivalla voimakkuudella ja ajoittamisella voidaan tuhoriskiä pienentää. Uudistushakkuissa menetelmävalinnalla ja hakkuukuvion muodolla on vaikutusta tuhoriskiin. 

Vakuuttaminen 

Metsävakuutus on harkitsemisen arvoinen riskienhallintakeino metsätalouden harjoittajalle. Vakuutuksella voi varautua äkillisiin ja ennalta arvaamattomiin luonnontuhoihin, kuten myrskyihin ja metsäpaloihin. Vakuutus ei korvaa esimerkiksi juurikäävän leviämistä. Vakuutus ei korvaa myöskään vahinkoja, jotka ovat sattuneet tai alkaneet ennen vakuutuksen voimaantuloa. Yleisin tuhojen aiheuttaja ovat myrskyt. Tuhoissa metsän ja siitä saatavan puutavaran arvo alentuu tai menetetään kokonaan.  

Metsävakuutuksen piirissä ovat tavallisesti puustolle, hakatulle puutavaralle ja istutetuille taimille ja taimikolle syntyneet vahingot. Sen sijaan sahattu tai muutoin jatkojalostettu puutavara ei ole metsävakuutuksen piirissä. 

Korvattavalle vahingolle on alaraja. Tarkista ehdot ennalta vakuutusyhtiöstä tai olemassa olevan vakuutuksen ehdoista. Tuhoutuneen puuston määrän on tavallisesti oltava vähintään 15 kuutiometriä tai metsitettävän, yhtenäisen alueen vähintään 0,5 hehtaaria. Jos raja ylittyy, vakuutus korvaa vahingon kokonaisuudessaan. Korvauksesta vähennetään kuitenkin vakuutuksessa sovittu omavastuuosuus.  

Muiden hirvieläinten kuin metsäkauriiden aiheuttamia vahinkoja ei tavallisesti korvata metsävakuutuksesta, vaikka siinä olisi turva eläinten tekemille vahingoille. Hirvi- ja valkohäntäpeuravahinkoihin voi kuitenkin hakea korvausta valtion varoista. 

Metsäpalon jälkivartioinnista vastaa pelastuslain mukaan metsänomistaja. Jos metsänomistaja ei huolehdi jälkivartioinnista, on pelastustoimintaa johtavalla palopäälliköllä oikeus teettää jälkivartiointi metsänomistajan kustannuksella. Vakuutus korvaa myös tällaisia kustannuksia, kun siinä on turva metsäpalojen varalta. 

Metsävakuutusmaksun voi vähentää metsäverotuksessa. Vastaavasti metsävakuutuksen korvaukset ovat ennakonpidätyksen alaista metsätalouden tuloa. 

Varautumissuunnitelmat 

Metsäkeskuksen lakisääteisiin tehtäviin kuuluu varautua laajoihin metsätuhoihin, kuten metsäpaloihin, myrsky- ja lumituhoihin sekä hyönteis- ja sienituhoihin. Varautuminen kohdistuu laaja-alaisiin tuhoihin, joilla on merkitystä alueellisesti tai valtakunnallisesti. 

Metsäkeskuksen valmiuspäällikkö vastaa metsätuhoihin varautumisesta yhteistyössä alueen pelastusviranomaisten ja metsäalan toimijoiden sekä sähköyhtiöiden edustajien kanssa. Toimintaohjeet on kuvattu varautumissuunnitelmassa. 

Varautumissuunnitelmassa on kuvattu varotiedotteiden välittäminen myrskyvalmiusryhmälle, valmiuden kohottaminen ja Metsäkeskuksen valmiusryhmän tehtävät ja toimintaohjeet. Suunnitelmat koskevat puunkorjuuta, sähkönjakelua sekä tuhojen kartoitusta ja tiedottamista. Toimintavalmiutta ylläpidetään harjoituksilla. 

Myös maa-ja metsätalousministeriöllä on varautumissuunnitelma metsätuhojen varalta. Metsäkeskus avustaa myös Ruokavirastoa metsää uhkaavien tulokaslajien tuhoihin varautumisessa ja niiden torjunnassa. Tällainen laji on esimerkiksi mäntyankeroinen. 

 

Metsätuhojen havainnointi ja kirjaaminen

Voit ilmoittaa metsätuhohavainnoistasi Metsäkeskuksen karttapalvelun kautta. Epävirallinen ilmoitus ei johda suoraan toimenpiteisiin Metsäkeskuksessa, vaan tuhohavaintojen kirjaaminen antaa lisätietoa virallisten tuhotilastojen täydennykseksi. Esimerkiksi hirvituhohavainnon kirjaaminen ei ole pyyntö virallisen hirvituhoarvion tekemiseksi. Havainnon kirjaaminen ei myöskään poista tarvetta ilmoittaa tuhosta metsälain mukaisesti hakkuun yhteydessä metsänkäyttöilmoituksella. 

Metsätuhohavaintojen kirjaaminen ja seuranta: 

Tuhojen ilmoittaminen on helppoa ja yksinkertaista (lumituho, myrskytuho, myyrätuho, hyönteistuho, hirvituho, sienituho, muu tuho). Kaikki omat ja toisten tekemät tuhohavainnot ovat katsottavissa Suomen kartalla.