Siirry pääsisältöön

Metsitystuen haku on alkanut vilkkaasti

Toimijatiedote - 31.03.2021 12:01

Metsitystuen haku avautui maaliskuun alussa, ja maanomistajat ovat hakeneet tukea erittäin vilkkaasti. Hakemuksia on saapunut Metsäkeskukseen ensimmäisen kuukauden aikana 470 kappaletta lähes 3 000 hehtaarin alalle. Hakemuksista kaksi kolmasosaa on jätetty sähköisessä hakupalvelussa. Hakupalvelu avautui 23.3.2021. 

Metsitystukea on tähän mennessä haettu noin 7,5 miljoonan euron arvosta, mikä näyttää jo tässä vaiheessa ylittävän Metsäkeskuksen hyväksymisvaltuudet. Hakemuksista on tarkastettu tähän mennessä noin puolet.  

Valtion talousarviossa metsitystukiin on osoitettu 5,4 miljoonaa euroa. Maa- ja metsätalousministeriö selvittää parhaillaan mahdollisuuksia hyväksymisvaltuuden lisäämiseksi. 

Kun hyväksymisvaltuus ylittyy, jäävät tukihakemukset jonoon odottamaan siihen saakka, kunnes niiden hyväksyminen on taas mahdollista. Tukihakemuksia voi edelleen lähettää Metsäkeskukseen normaalisti ja niitä otetaan käsittelyyn saapumisjärjestyksessä.  

– Ensimmäiset tukipäätökset Metsäkeskuksessa päästään tekemään huhtikuun loppupuolella. Joutoalueiden metsitykset ovat vaativia, ja ne on perusteltua suunnitella huolellisesti, sanoo hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksesta.  

Eniten tukea on haettu Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Lapissa 

Metsitystuen hakemuksista on tarkastettu hallinnollisesti Metsäkeskuksessa noin puolet saapuneista, 3,7 miljoonan euron arvosta. Eniten tukea on haettu Pohjois-Pohjanmaalla, yli miljoona euroa. Seuraavaksi eniten tuki on kiinnostanut Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla. Molemmissa maakunnissa hakemuksia on tehty liki 500 000 euron arvosta.  

Metsitystuen tavoitteena on vahvistaa hiilinieluja ja lisätä metsämaata. Tuki kannustaa maanomistajia istuttamaan joutoalueille uutta metsää.  

Metsitystukea voi saada joutoalueelle, joka ei ole maatalousmaata eikä metsämaata. Metsitettävän alan tulee olla luontaisesti ja vesitaloudeltaan metsänkasvatukseen sopiva. Ely-keskukset antavat tukihakemuksista lausunnon, minkä jälkeen Metsäkeskus tekee tukipäätöksen ottaen huomioon ely-keskuksen lausunnon.   

Metsityksen voi aloittaa vasta sen jälkeen, kun on saanut Metsäkeskuksesta tukipäätöksen. Metsittämiselle on aikaa hakemuksen hyväksymistä seuraavan toisen kalenterivuoden loppuun saakka. Eli jos hakemus hyväksytään tänä keväänä, tulee metsitys tehdä vuoden 2023 loppuun mennessä.  

Lisätietoa metsitystuesta  ja sen hausta on Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilla.  

Lisätietoja:  
Yrjö Niskanen 
hankehallinnon asiantuntija 
Suomen metsäkeskus 
p. 040 065 3863 
yrjo.niskanenatmetsakeskus.fi (yrjo[dot]niskanen[at]metsakeskus[dot]fi) 

Anna Rakemaa 
metsäjohtaja 
Suomen metsäkeskus 
p. 040 352 9080 
anna.rakemaaatmetsakeskus.fi (anna[dot]rakemaa[at]metsakeskus[dot]fi)

Taimikon varhaishoitokohteet näkyvät nyt myös avoimessa karttapalvelussa Toimijatiedote - 31.03.2021 09:21
Taimikoita hoidetaan hyvin – hoitomäärissä yhä kirittävää Toimijatiedote - 13.04.2021 08:47