Siirry pääsisältöön

Pohjois-Suomen ensiharvennusrästien puu liikkeelle

Hanke on päättynyt

Hankkeen rahoittajat

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo
Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 logo

Metsäbiotalous on ratkaisevassa roolissa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa. Puun kysynnän ennustetaan kasvavan lähivuosina, mutta toisaalta Suomen metsien metsänhoidon taso on heikentynyt. Ensiharvennusrästien laajuus on kahden pohjoisimman maakunnan alueella huolestuttavaa. Myöhässä olevat ensiharvennukset hidastavat ainespuun kasvua, mikä puolestaan voi vaikuttaa negatiivisesti Suomen hiilitaseeseen. 

Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet  

Pohjois-Suomen ensiharvennusrästien puu liikkeelle -hankkeen tavoitteena on paikantaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntien alueen yksityismetsien ensiharvennusrästikeskittymien sijainnit Metsäkeskuksen metsävaratiedon avulla ja selvittää näiden keskittymien edustama puuraaka-ainepotentiaali. Lisäksi tuotetaan esimerkkilaskelmia, joissa tarkastellaan tapauskohtaisesti puustotunnuksiin pohjautuen ensiharvennusrästien puunkorjuun teknis-taloudellisia edellytyksiä. Talouslaskelmiin sisällytetään myös puuston myöhempi kehitys, kun ensiharvennuksessa puunkorjuu on toteutettu vaihtoehtoisilla tavoilla. 

Esimerkkilaskelmien tulosten avulla tarjotaan sekä metsänomistajille, koneyrittäjille että puunostajille uutta tietoa ensiharvennusrästikeskittymien sijainneista, korjuuolosuhteista ja kertymäpotentiaalista. Hankkeen alkuvaiheessa pidetään 2–4 työpajaa, joihin kutsutaan metsäalan toimijoita. Heille esitellään tavoitteet ja samalla heiltä saadaan lisäinformaatiota hankkeen toteuttamiseen. 

Tiedon jalkauttaminen metsänomistajille ja metsäalan toimijoille toteutetaan vuorovaikutustilaisuuksissa, joita toteutetaan 3–6 kappaletta. Hankkeessa tuotetaan lisäksi teemakarttoja ensiharvennusrästikeskittymistä (sijainti, puustomäärä). Näitä karttoja puunostajat voivat jatkossa hyödyntää ensiharvennuskohteiden paikantamisessa ja metsänomistajien aktivoinnissa. 

Hanke toteutetaan Luonnonvarakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen yhteishankkeena. Hanke toteutetaan 1.5.2018 - 30.06.2021 välisenä aikana ja sitä rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto. 

Luonnonvarakeskuksen sivuilla on tietoa hankkeen tuloksista. 

Lue uutinen 31.5.2021 Ensiharvennusten korjuukustannuksia nostaa rungon pieni koko

Toiminta-alue
Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi

Hankkeen toteuttajat

Metsäkeskuksen logo
Luonnonvarakeskuksen logo

Lisätietoja