Keski-Suomi: Puumarkkinoilla on reagoitu hyvin teollisuuden kasvavaan puun kysyntään

Jo käynnistyneet ja vielä työn alla olevat metsäteollisuuden investoinnit lisäävät raaka-aineen tarvetta 10–12 miljoonalla kuutiolla seuraavien 2–3 vuoden aikana. Puun kysynnän lisäys näkyy jo puumarkkinoilla, alkuvuonna puukauppaa on käyty 10 prosenttia viime vuotta vilkkaammin. Puun kysyntä vahvistuu edelleen syksyllä ja ensi vuonna uusien investointien valmistuessa.

Vilkkainta puukauppa on ollut alkuvuonna Keski-Suomen, Hämeen ja Kaakkois-Suomen alueilla, joissa elokuun alkuun mennessä tehdyissä puukaupoissa on ylletty jo yli 50 prosenttiin asetetuista alueellisten metsäohjelmien hakkuutavoitteista. Hiljaisinta puumarkkinoilla on ollut Etelä- ja Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Uusimaan alueilla, joissa alkuvuonna on jääty alle 40 prosentin asetetuista tavoitteista.

Alueellisten metsäohjelmien hakkuutavoitteet on määritelty Luonnonvarakeskuksen tekemien laskelmien pohjalta, ja niissä on huomioitu alueellisia erityispiirteitä.

Puumarkkinoiden vilkkauteen vaikuttavat useat eri tekijät. Puun kysyntä on voimakkainta lähellä suursahoja, mutta metsätoimijoiden ja metsänomistajien aktiivisuudella on myös suuri merkitys puun markkinoille tulossa.

Alueelliset metsäohjelmat ovat hyvä työkalu puun liikkeeseen

Tämän vuoden alussa valmistuneiden alueellisten metsäohjelmien 2016–2020 yksi keskeinen tavoite on vastata kasvavaan puuntarpeeseen.

Keski-Suomen metsäohjelman tämän vuoden painopisteitä ovat puronvarsien eri-ikäisrakenteisen metsänkäsittelyn kehittäminen, pehmeiden maiden puunkorjuu, taimikonhoidon lisääminen sekä vesiensuojelun kehittäminen.

- Toimenpiteet ovat edenneet käytännön toiminnan tasolle , kertoo Metsäkeskuksen itäisen alueen  aluejohtaja Helena Reiman.

Alueelliset metsäohjelmat ovat maakunnallisen metsäsektorin kehittämissuunnitelmia ja työohjelmia. Ohjelmat on tehty laajassa yhteistyössä maakunnallisten metsäneuvostojen ja metsäalan toimijoiden kanssa. Metsäohjelmien sisältö on hyväksytty alueellisissa metsäneuvostoissa vuoden 2015 lopulla.

Maakunnallisten metsäohjelmien tavoitteet nousevat alueiden omista kehittämistarpeista ja kansallisen metsästrategian tavoitteista. Ohjelmissa on sovitettu yhteen taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset tavoitteet.

- Vaikka alueellisissa metsäohjelmissa korostuvat odotukset metsäbiotalouden ja puun kysynnän kasvulle, on ohjelmissa huomioitu luonnon monimuotoisuus ja luonnonhoito. Ohjelmat sisältävät toimenpiteitä monimuotoisuuden, vesiensuojelun ja virkistysmahdollisuuksien lisäämiseksi, toteaa Metsäkeskuksen elinkeinojohtaja Anssi Niskanen.

Kaudelle 2016-2020 metsäohjelmat on laadittu neljälletoista maakuntajaon mukaiselle alueelle. Alueellisten metsäohjelmien lisäksi maakuntiin on laadittu myös luonnonhoidon alueelliset toteutusohjelmat. Ne ohjaavat Metsäkeskuksen luonnonhoidon rahoitusta ja tekemistä ja tehostavat sen toimintaa.

Aluekohtaiset tiedot hakkuutavoitteista ja toteutuneista hakkuista löytyvät tästä taulukosta.

Alueelliset metsäohjelmat (AMOt) ja luonnonhoidon alueelliset toteutusohjelmat (totelmat) löytyvät Metsäkeskuksen sivuilta.

Lisätietoja,
Helena Reiman
aluejohtaja, itäinen alue
Suomen metsäkeskus
p. 0400 243 337
helena.reiman(at)metsakeskus.fi

Anssi Niskanen
elinkeinojohtaja
Suomen metsäkeskus
p. 040 350 3064
anssi.niskanen(at)metsakeskus.fi

Jyrki Haataja
aluekehityksen johtava asiantuntija
Suomen metsäkeskus
p. 044 710 0851
jyrki.haataja(at)metsakeskus.fi