Nuoret saivat tietoa hiilinieluista ja metsästä | Metsäkeskus

Nuoret saivat tietoa hiilinieluista ja metsästä

Taustalla nuoret istuttavat metsää ja edustalla näkyy männyntaimi joka on juuri istutettu.
Heinolan Lyseonmäen koulun 8- ja 9-luokkalaiset istuttivat syyskuun alussa 1000 mäntyä Hevossaaren vanhalle soranottoalueelle.
Heinolassa 8- ja 9-luokkalaiset nuoret pääsivät syyskuun alussa kokeilemaan metsitystyötä. Nuoret istuttivat 1000 mäntyä vanhalle soranottoalueelle. Hiilinieluksi metsä muodostuu noin viidentoista vuoden kuluttua.

Uutinen 17.9.2020

Heinolan Lyseonmäen koulun 8- ja 9-luokkalaiset suuntasivat Hevossaareen istuttamaan 1000 mäntyä. Heinolan kaupungin omistamalla soranottoalueella varsinainen soranotto on päättänyt, ja osalla aluetta suoritetaan ennallistamissuunnitelman mukaisia toimenpiteitä.   

Nuoret saivat samalla tietoa metsien ilmastovaikutuksista ja hiiltä varastoivista puutuotteista. 

Pottiputken käyttö ei ollut ennestään tuttua, vaikka joukossa oli muutama, joiden vanhemmilla on metsää. 

 - Kivempaa kun matikka, oli nuorten arvio päivästä onnistuneen istutuksen jälkeen.

Heinolassa istutetut männyt ovat kymmenen vuoden päästä noin kolme metriä korkeita. Niin sanotuksi hiilinieluksi nyt istutettu uusi metsä muodostuu noin viidentoista vuoden kuluttua.   

- Nyt istutettu noin puolen hehtaarin ala riittää sitomaan yhden perheauton tuottamat vuotuiset hiilidioksidipäästöt, sanoo Jari Toivoniemi, Metsäkeskuksen HIME-hankkeen bioenergia-asiantuntija. 

Metsäkeskus koordinoi istutuskampanjaan olennaisesti kuuluvaa toimija- ja kuntayhteistyötä Hämeen Ilmastoviisas maaseutu ja energiayrittäjyys (HIME) -hankkeessa. 

Aloitteita useasta suunnasta

Istutuskampanja toteutettiin syyskuun alussa Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Heinolassa. Metsäalan toimijat ja muutamat kunnat Kanta- ja Päijät-Hämeessä haluavat kehittää toimintatapaa, jolla tuotetaan uusia hiilinieluja metsittämällä ennestään puuttomia alueita ja annetaan tietoa metsien ilmastovaikutuksista yläkouluikäisille nuorille. Kampanja jatkuu näillä näkymin vuoden 2021 keväällä. 

Istutuspäivien yhteistyökumppaneina olivat Hämeessä toimivat metsäalan toimijat ja yhteisöt, muun muassa Versowood Oy, metsänhoitoyhdistys, kaupungit, Päijät-Hämeen liitto ja Taimi-Tapio Oy. 

Aloitteita sekä metsitysteemaan että nuorille suunnattavaan ilmastotyöhön on tullut muun muassa alueellisesta Hämeen metsäneuvostosta, hämäläisiltä metsäalan toimijoilta ja yhteistyökumppaneilta. 

.